Matka-Agentit
makusi mukaan maailmalle :)

Minne menetkin, kysy ensin meiltä!

Esteetön Fuerteventura

Kanariansaarista toisiksi suurimman Fuerteventuran rantoja kehutaan usein Kanariansaarten kauneimmiksi ja niitä löytyykin saarelta kymmenien kilometrien edestä. Ilmasto saarella on kuiva ja aurinkoinen ja antaa matkailijalle oivan syyn ihailla karunkaunista luontoa. Kasveja ja eläimiä tällä tuliperäisellä saarella on vähän. Saarella on erittäin kirkkaat vedet ja hiekkarannat ovat pitkiä ja leveitä.

Saaren suurin turistikaupunki on Corralejo, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa. Matkailija on myös saattanut kuulla hieman pienemmistä Jandiasta ja Caleta de Fustesta. Corralejon kaupungin Vanha kaupunki on upea pienine kujineen ja katuineen. Useat tunnelmalliset ravintolat ja keskusaukion esiintyvät katutaiteilijat viihdyttävät matkailijoita iltaisin.

Toistaiseksi Fuerteventura on vielä rauhallinen lomakohde ja saarella onkin helppo unohtaa kiireet ja Suomen talvi. Parhaimmillaan kohde on kun matkailija keskittyy vaan nauttimaan loman olennaisimmista asioista eli merestä ja auringosta. Jos auringonotto alkaa kuitenkin kyllästyttää, voi lähteä vierailemaan vaikka naapurisaarelle Lanzarotelle, johon on vain puolen tunnin mittainen lauttamatka.


Esimerkkihinnat

7 vrk alk. 974 €/hlö

Hintaan sisältyy

  • suorat lennot Helsingistä veroineen
  • majoitus 7 vrk jaetussa kahden hengen huoneessa
  • all inclusive ruuat ja paikalliset juomat
  • esteettömät lentokenttäkuljetukset

Nämä ovat hintaesimerkkejä räätälöimistämme matkoista. Hinnat ovat arviohintoja, paikkoja rajoitetusti. Lopullinen hinta muodostuu lähtöpäivän, paikkatilanteen ja kuljetusyhtiön mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle matkallesi klikkaamalla "Pyydä tarjous"-painiketta! Palvelumaksu 20 €/varaus.

Varaa matkasi tästä!

7 vrk alk. 974 €/hlö

Ask offer form

Omat tiedot

Yhteydenoton täyttäneiden nimi- ja osoitetietoja ei luovuteta ulkopuolisille tahoille tai muutenkaan käytetä henkilötietolain vastaisesti. Lue lisää rekisteriselosteestamme »

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä matkat?

Esteetön Loutraki

7 vrk alk. 935 €/hlö

Esteetön Dublin

4 vrk alk. 516 €/hlö